Haarla Groupin uuden toimitilan suunnittelulla oli kiitolliset lähtökohdat
Haarla on perustettu vuonna 1962 palvelemaan Suomen massa-ja paperiteollisuutta. Haarla edustaa tänä päivänä useita maailmanluokan tuotteita ja materiaaleja ja teknologisia palveluita ja ratkaisuja yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Toiminta on jaettu kolmeen yhtiöön Engineering, Raw Materials ja Machinery. Pääkonttori sijaitsee Tampereella. Yhtiöllä on konttorit myös Lappeenrannassa ja Lontoossa.
Haarla Groupin uuden toimitilan suunnittelulla oli kiitolliset lähtökohdat: tilat, joihin toiminta muuttaisi mahdollistaisi monenlaiset tilalliset ja esteettiset ratkaisut sekä, mikä tärkeintä, asiakas halusi ennakkoluulottomasti pitkäikäistä ratkaisua toimitiloihinsa.
Vanhan tuotantotilan kiemuraiset käytävälinjaukset purettiin kokonaan ja tilalle suunniteltiin uusi suoraviivaisempi tilajako, joka toteuttaa modernin yrityksen strategiaa.
”Lähtökohtamme oli toteuttaa korkealuokkaiset tilat, mitkä kattavat tarpeemme viihtyvyyden, käytännöllisyyden sekä pitkäikäisen ratkaisun suhteen. Vaikka toimintamme on hektistä, edustaa kulttuurimme pitkäjänteistä lähestymistapaa, johon usein tapahtuvat tilanvaihdot eivät sovi.
Tämän vuoksi oli alusta lähtien selvää, että uudistus tulee olemaan kattava ja siinä tullaan käyttämään parhaimmaksi todettuja tekniikoita ja ratkaisuja.
Olemme olleet erittäin tyytyväisiä valintaan sekä pidämme kokonaisuutta hyvin onnistuneena”, kertoo Haarla Groupin toimitusjohtaja Johannes Haarla.
Tilajaon peruslogiikka on selkeä. Pitkä suorakaiteen mallinen pohja jaettiin leveyssuunnassa niin että toimistohuoneet jäävät tilan ulkoreunoihin, jolloin luonnonvalon määrä on maksimoitu työpisteisiin. Työhuoneet erotettiin keskivyöhykkeestä tilaa varten suunnitellusta väliseinäjärjestelmästä, jossa vuorottelevat suuret lasi ja puupinnat.
Sivuilla olevien työhuoneiden väliin muodostuu yhteisiä tiloja sisältävä keskivyöhyke. Muurimaiset seinät jakavat keskivyöhykkeen lounge-, kokous-, keittiö- ja koulutustiloiksi.
Väreissä ja sävyissä lähdettiin rakentamaan hillittyä, hektistä työarkea rauhoittavaa ympäristöä. Hienovarainen ja luonnonmateriaalien sävyistä koostuva paletti saatiin kontrastien kautta kuitenkin jämäkän artikuloiduksi - jopa klubimaiseksi.
Tummien puupintojen ja mustan alakaton vastapainoksi tilassa on käytetty lattioissa ja pystypinnoissa vaalea, hiekan väristä laattaa.
Kaikki tila- ja kalusteratkaisut toteutettiin erittäin korkealaatuisesti.
Tila: n.1000m2
Tehtävä: sisustusratkaisujen suunnittelu ja koko tilan kalustesuunnitelmat.
Valaistussuunnittelu
Suunnittelu: Juha Vesto, Ilmari Issakainen |