Tokmannin konsernin pääkonttorin kalustusprojekti Mäntsälässä



Tokmanni valitsi Modeon Mäntsälässä sijaitsevan uuden pääkonttorinsa sekä logistiikkakeskuksensa hallintotilojen kalustetoimittajaksi. Projekti oli laaja sisältäen kalusteita niin työskentelyyn, neuvotteluun kuin kalusteita ulkokäyttöön.

Mäntsälän Kapuliin sijoittuva Tokmanni-konsernin hanke oli toteutushetkenään Suomen suurin yhdellä kertaa kaupan tarpeeseen rakennettava logistiikkakeskus. Rakennuksen pinta-ala on ensimmäisessä rakennusvaiheessa noin 74 400 m², josta toimistotilojen osuus on noin 6 200 m² ja varaston osuus 68 200 m². Uusi logistiikkakeskus hallintotoimineen työllistää alkuvaiheessa lähes 300 työntekijää.

Modeo toimitti Tokmannin uuteen pääkonttoriin ja logistiikkakeskuksen hallintorakennukseen kaikki kalusteratkaisut. Sopimus kattoi kokonaisvaltaisesti yli 200 työpistettä alkaen säilyttimistä ja työtuoleista aina työpöytävalaisimiin. Lisäksi Modeo kalusti keskuksen uudet neuvottelutilat. Toimisto-osaan olennaisesti kuuluu myös etupihan terassi vesiaiheineen sekä kesäkeittiöineen, jonne Modeo toimitti Tokmannille myös ulkokalusteet.

Modeon myyntijohtaja Kimmo Kaarlejärvi kuvaa laajaa Tokmanni-projektia yhdeksi yhtiön mielenkiintoisimmista käyttöönotto- ja kalustusprojekteista.

Tokmanni: Modeon laaja ja monipuolinen kalustevalikoima vaikutti päätöksenteossa

”Hallinnoinnin helpottamiseksi halusimme keskittää mahdollisimman paljon Logistiikkakeskuksen kalustehankinnoista yhdelle riittävän suurelle ja luotettavalle kalustetoimittajalle, joka ottaisi kokonaisvastuun koko kalustamisprojektista ja pysyisi kireässä aikataulussa.

Modeon laaja ja monipuolinen kalustevalikoima tarjosi tiloihimme sopivat modernit kalusteet. Ratkaisevaa oli myös kalusteiden kilpailukykyinen hinta-laatusuhde.

Kaikki toimistotilat saatiin kalustettua sovitun aikataulun mukaisesti ennen kuin toiminta uudessa Logistiikkakeskuksessa käynnistyi,” kertoo Tokmanni-konsernin talous- ja hallintojohtaja Sixten Hjort.”

Tokmanni-konserni on Suomen suurin halpakauppaketju. Konserniin kuuluu 140 myymälää seitsemän eri brandin alla; Tokmanni, Tarjoustalo, Vapaa Valinta, Robinhood, Maxi-Makasiini, Maxi-Kodintukku ja Säästöpörssi. Myymäläverkosto kattaa koko Suomen etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Pohjoisin myymälä on Keminmaalla ja eteläisin Hangossa. Vuonna 2008 konsernin liikevaihto oli 575 miljoonaa euroa. Yritys työllistää tällä hetkellä runsaat 2 800 henkilöä.

Tila: n. 7000m2
Suunnittelu: Valvomo
Kalusteet: Modeo

Lisätietoja:
Kimmo Kaarlejärvi, myyntijohtaja, Modeo, puh. 0207 920 276





      Etusivu | Mallisto 07 | Näin palvelemme | Tapahtuu nyt | Yhteystiedot Modeo | Hermannin Rantatie 10, 00580 Helsinki, p. 0207 920 270 | Käyttöehdot