Etusivulle Mallisto Näin palvelemme Tapahtuu nyt Referenssit Yhteystiedot
   

Tehokkuutta työhön oikealla tilasuunnittelulla ja oikeilla toimistohuonekaluilla

Työympäristön ja tilan tärkeyttä ei voi ohittaa. Kansainvälisesti yhä useampi yhtiö tiedostaa, että toimitilojen suunnittelulla on olennainen merkitys kilpailussa parhaista työntekijöistä ja henkilöstön sitouttamisessa.

Työntekijöiden viihtyvyyttä ja työkuntoa lisäävät merkittävästi oikeanlaiset toimistohuonekalut. Tämän totesi Ison-Britannian suurin toimitilasisustamiseen erikoistunut sisustussuunnittelutoimisto Morgan Lovell tutkimuksessaan jo lokakuussa 2005.

Viihtyisässä toimistossa, ergonomisilla toimistohuonekaluilla sekä hyvin suunnitellussa tilassa on hyvä ja inspiroivaa tehdä työtä – ajatteleva ja luova työntekijä on myös tuottava työntekijä.

Kustannustehokkuutta on myös suunnitella tekokkaat toimistoneliöt. Toimistohuonekalujen oikea sijoittelu ja työpisteiden oikea paikka tilassa tukevat kommunikaatiovirtaa ja ajatustenvaihtoa työntekijöiden kesken – huomaamatta.

Tehottomissa hukkaneliöissä hukkuu myös arvokasta informaatiota. Paras myynti-idea tai kampanja-ajastus voi syntyä huomaamatta, keskellä tavallista toimistyön pulinahetkeä.

Ergonomisilla toimistohuonekaluilla tehokkuutta
Työskentelyn ergonomia voi olla pienestä kiinni: nykyiset toimistohuonekalut, työpöydät ja työtuolit mahdollistavat millintarkan säädön jokaisen työntekijän koon ja mieltymyksen mukaan.

Mielikuvallisesti ajateltuna: jokainen toimistohuonekalu voidaan nykyisin säätää työntekijän omien mittojen mukaan melkein kuin ne olisivat ammattiräätälin tarkkojen mittojen ja taitavien käsien kautta tehty.

Älä siis aseta rajoja ideoille epämukavilla tai epäkäytännöllisillä toimistohuonekaluilla! Toimistotyön viihtyvyys ja työskentelyn mielekkyys voi olla hyvinkin pienestä ergonomisesta seikasta kiinni.

Haluatko kuulla lisää kuinka suunnitellaan toimiva ja tehokas toimitila?
Soita Modeon toimitilasuunnittelun ammattilaisille p. 0207 920 270 tai lähetä viesti

 

Forbo Desktop työpöydät
Forbo Desktop työpöydät
 
Serie säilytinkalusteet
Serie säilytinkalusteet
 
X262 työtuoli
X262 työtuoli
 
La Palma Frame
La Palma Frame
 
1A23 työtuoli
1A23 työtuoli
 
Magnum 4202 riippuvalaisin
Magnum 4202 riippuvalaisin
 
Champ 1C02 työtuoli
Champ 1C02 työtuoli
 
Hero 265H työtuoli
Hero 265H työtuoli
 
Axos 262A työtuoli
Axos 262A työtuoli
 

Työpöydät ja sähköpöydät
Työtuolit
Säilyttimet
Seinäkkeet
Oheistuotteet






      Etusivu | Mallisto | Näin palvelemme | Tapahtuu nyt | Yhteystiedot Modeo | Hermannin Rantatie 10, 00580 Helsinki, p. 0207 920 270 | Käyttöehdot