Paluu tulevaisuuteen

Kohti utuisia heijastuksia, sumuisia peilikuvia ja hopeista mystiikkaa

Luet juuri uutta artikkelisarjaamme, jonka sisältöä koostaa Modeon sisustusarkkitehti Paula Tornberg. Julkaisemme juttuja uutuuksista ja mielenkiintoisista kalusteistamme sekä teemoitamme sisällöt johonkin pinnalla olevaan. Tarkoitus on pitää linja inspiroivana, kevyenä, yllätyksellisenä sekä helposti lähestyttävänä. Eniten haluamme antaa uusia katselukulmia sisustusalan ammattilaisille sekä sisustuksesta kiinnostuneille. Kaikki jutuissa esillä olevat tuotteet ovat edustamiemme tuotemerkkien taidonnäytteitä, joten mikäli kiinnostuit, otathan yhteyttä suoraan Modeon myyntiin tai suunnittelijaamme Paulaan :)

Väkisin aihe rönsyilee kohti avaruus-teema, vaikka yritän romantisoida yhdellä Paluu tulevaisuus -leffan lempparikohtauksilla ja Marty McFlyn repliikillä: ”Jos ei ole musiikkia, ei voi tanssia, jos ei voi tanssia, ei voi pussata, jos ei voi pussata niin ei voi rakastua”. Kokosin itselleni kalusteille avainsanoja otsikkoon liittyen ja ne olivat futuristinen, nostalginen, hullun-kreisi, yllättävä, mysteerinen, jännä, kummallinen ja outo. Artikkelini on tällä kertaa siis mystiikkaa sisältävä makkaravalaisin. Pahoittelut, etten osannut erottaa näitä toisistaan, mutta enjoy ?

Aikakapseli kohti tuntematonta

Olen koonnut tämän kertaisen artikkelin painottaen valaisimia. Osa näistä muistuttaa lentäviä lautasia, kuten Graypantsin Chrona (otsikkokuvassa) tai mustia aukkoja kuten New Worksin Blaehr -vaasi. Ja osa taas vaarallisia metallilanka viidakkoja kuten Foscarini Allegretto Ritmico -valaisin tai Saasin Helsinki lighthouse -valaisin. Ne ovat kuin aikakapseleita suoraan tulevaan, eikä sieltä ehkä löydä enää takaisin. Yksi haarniskanomainen valaisin on myös Gubin Multi Lite, jonka valonsuuntaa ja ilmettä saa säädettyä kupujen asentoa vaihtamalla.

Vastassa voi olla kiemurteleva tai muuten moduulinen Lapalman Za-system -sohva tai sitten, kun kerta sinne on kuitenkin matkustanut niin vähintäänkin silmien sumetessa Petite Frituren Francis -peili tai -sohvapöydät piirtyvät verkkokalvoille. Kaunis on tuo &Traditionin Mezcla JH19 -sohvapöytäkin. Sopisi esimerkiksi hotellihuoneisiin, aulaan tai yleiseen loungetilaan.

Cocktaileja tähtisumussa

Onneksi voi aina romanttisesti tipahtaa Moooi:n Hana-nojatuoliin tai Sancalin Tortugaan ja simailla cocktaileja HAY:n Slit -peilipöydältä. Samalla rentoutuessa on hyvä kaataa limonadia New Worksin Pleat-kannusta, kun muut vieraat istuvat Kukkapuron klassikko Remmi-sohvalla. Muista sytyttää lukuvalo! Siihen sopii Saas 340y-valaisin. Se on Yrjö Kukkapuron sekä Henrik Enbomin käsialaa ja saanut inspiraationsa stadionin valaisimista. Melko ajankohtaista nyt, kun uusi Stadikkakin avautui, hienoa!

Ei muuten hassumpi detaljiikka ole tuossa ICF:n Cloud-työtuolissa tai &traditionin Catch -nojatuolissakaan! Käsinojat kiinnostaa, siksi halusin nostaa nämä tuolit tähän artikkeliin. Mutta, koska teemaan sopii moni muukin neuvottelu- ja työtuoli, niin entä sitten Kukkapuron Plaano-toimistotuoli, Aliaksen Frame tai Seduksen Crossline -työtuoli. Missä näistä sä istuisit mieluiten?

Mystinen makkaravalaisin

Palaan vielä valaisimiin. Niistä haluaisin nostaa vielä New Worksin Karl johan -riippuvalaisimen sekä hieman kevennyksenä Petite Frituren So-sage makkaravalaisimet. Mulla tulee mieleen Helsingin urbaanilla Teurastamo -alueella oleva kalakauppa, joka on sisustettu todella makeesti. Miten me saatais nää siihen viereen, lihakauppa Teurastamonportille?

Toivottavasti saitte ideoita ja inspiraatiota seuraavaan sisustusprojektiin. Seuraavan artikkelin aihe on punoksia ja köysiä.

Terveisin,

Paula Tornberg, sisustusarkkitehti Modeo

P.s: Mistä sinä haluaisit lukea seuraavan kerran? Kerro meille ja kokoamme parhaimmat sisällöt yhteen!

Kuvat: Petite Friture, New Works, Foscarini, Sancal, Casala, Alias, Sedus, Yrjö Kukkapuro, &Tradition, Saas, Lapalma, Gubi, Moooi, Tom Dixon

Lue lisää Paula Tornbergin inspiroivia sisustusartikkeleita.

Tutustu artikkeleihin