Japandi

Ajaton kalustus japanilaisen ja skandinaavisen sisustustyylin yhdistelmällä

Luet juuri artikkelisarjaamme, jonka sisältöä koostaa Modeon sisustusarkkitehti Paula Tornberg. Julkaisemme juttuja uutuuksista ja mielenkiintoisista kalusteistamme sekä teemoitamme sisällöt johonkin pinnalla olevaan. Tarkoitus on pitää linja inspiroivana, kevyenä, yllätyksellisenä sekä helposti lähestyttävänä. Eniten haluamme antaa uusia katselukulmia sisustusalan ammattilaisille sekä sisustuksesta kiinnostuneille. Kaikki jutuissa esillä olevat tuotteet ovat edustamiemme tuotemerkkien taidonnäytteitä, joten mikäli kiinnostuit, otathan yhteyttä suoraan Modeon myyntiin tai suunnittelijaamme Paulaan :)

Japandi on japanilaisen ja skandinaavisen sisustustyylin yhdistelmä. Tyylille ominaisia piirteitä ovat luonnonmateriaalit, yksinkertaisuus ja avoimuus. Tähän artikkeliin olen koonnut runsaasti istuinkalusteita sekä muutamia oheistuotteita, kuten valaisimia, säilytyskalusteita ja tekstiilejä.

Päätin jakaa artikkelin adjektiivien tai materiaalien mukaan. Tyylille ominaista on vaalea puu, joka on mahdollisimman luonnollisesti ja minimaalisesti käsitelty. Nostin pöydistä esimerkiksi Fredericia Islets sarjan. Ruokapöydän halkaisija on 1200 mm. Matalampi sohvapöytä edustaa täydellisesti japanilaista niin sanottua Kotatsu-teepöytää*, mutta ilman lämpöä ja peittoa. Pöydän korkeus on 300 mm. Muita matalia pöytiä löytyy Ferm Livingiltä: Kona, josta on saatavilla kahta eri kokoa. Myös &Traditionilta löytyy matala Fly-sohvapöytä. Kansimateriaali on marmoria. Pöytää saa kahdessa koossa ja kahdella käsittelyllä, vaaleana sekä tummana.

New worksin Mass-sohvapöytä ei puulajiltaan (pähkinä) sovi artikkeliini, mutta muotokielen vuoksi halusin poimia sen kokonaisuuteen. Siinä on paljon projektipotentiaalia, joten koin sen tärkeänä nostona. Matalien pöytien lisäksi kuvissa muutama sohva, -ja sivupöytä, jotka ovat edellisiä korkeampia. Norr11:sta Gear-pöytäsarjan pöydät valmistetaan kuitubetonista, joka materiaalina jo kertoo siitä, että jokainen pöytä on uniikki. Sohvapöytää valmistetaan kahdessa koossa ja värissä; ruskeana ja vaaleana. Viimeaikoina moneen projektiin on kysytty säädettävää läppäripöytää ja tähän hyvänä vaihtoehtona toimii Alkin tamminen Egon-sivupöytä. Se on korkeussäädettävissä välillä 500-720 mm. Pöydästä saa myös kiinteäkorkuisen mallin, jolloin korkeus on 620 mm. Vielä yksi, kokopuinen sohvapöytä löytyy Ferm Livingiltä: Insert-sohvapöytä on saarnia ja siitä on saatavilla kaksi eri kokoa.

Mitä sitten pöydän ylle? Pinnalle löysin itselleni uuden, koivuisen Secton pöytävalaisimen, Teelonin. Jäin ihastelemaan tuota yksityiskohtaa liitoksessa, upea! Valaisin on myös koottava, mikä on logistisesti upeaa! Pöytävalaisimista nostettuna vielä &Traditionin Milk. Lasikupu on suupuhallettu ja jalat ovat saarnia. Saatavana on myös tummaksi öljyttynä. Kattovalaisimet poimin Materilta, New Worksilta ja &Traditionilta. Terho-valaisinsarjan on suunnitellut Maija Puoskari ja siihen kuuluu useamman kokoinen ja mallinen terho. Olen ihaillut Maijan töitä pitkään ja tuntui luonnollisesta nostaa juttuun kyseiset Terhot. Formakami on paperivalaisin, joka on ollut viime vuosina suosittu ja tulee usein kodeissa sekä julkitiloissa vastaan. Valaisimessa on hauskasti poimittuna mustia yksityiskohtia, joka onkin Japandi tyylille ominaista. Tense-valaisin on paperin sijasta valmistettu tyvekistä ja se muistuttaa minua leijailevasta pilvestä. Valaisinta saa kolmessa koossa Ø 700, 900 ja 1200 mm.

Tiesitkö muuten, että Modeolta saat myös tekstiilipalvelut? Tarjoamme verhot, matot ja tyynytkin. Joko mittojen mukaan tai sitten edustamiemme brändien kautta, kuten Normann Copenhagenin Oona-matto tai &Traditionin Collect-tyynyt. Valikoimastamme löytyy paljon myös muita oheis,- ja pienituotteita, joista hyvänä esimerkkibrändinä Lintex. Muista kurkata myös aiempi artikkelini otsikolla ”Hyvä jemma!”.

Japandille ominaisia piirteitä ovat hillitty, ajaton sisustus sekä muotoilu. Toiminnallisuus on tärkeää, eli kaikilla esineillä tulisi olla oma käyttöfunktionsa. Luonnonläheisyyden, käsityön ja käsityötaidon ihannointi käyvät ilmi wabi-sami -ajattelusta, eli epätäydellisyys ja keskeneräisyys nähdään yhtenä osana kauneutta. Pehmeää ja yksinkertaista muotoilua edustavat muun muassa Viccarben Savina, Norr11 Hippo-sohva, johon löytyy myös sarjaan kuuluva nojatuoli, Ferm Livingin Rico, Sancalin Duo sekä Softrendin Don-moduulisohva.

Puurunkoisista sohvista nostin Gärsnäsin Bleckin, sekä Softlinen Woodin. Sohvien yhteyteen vielä eri tuoteperheistä oheiset rahit: &Tradition Fly, joka on samaa sarjaa aiemmin yllä kirjoittamiini sohvapöytiin, Muuto Rest ja Five, Sancal Mosaico, Alki Egon, joka tämäkin samaa sarjaa aiemmin kirjaamani Egon-sohvapöydän kanssa.

Ennen tuoli ja nojatuolikollaasia nostan vielä muutaman säilytys ja tasokalusteen. Woudilta on julkaistu uusi Utility-hylly, jota saa myös harmaan-vihreässä sävyssä. Mdd Gravity -sarja on myös muuntautuva moduulisarja. Huom! tsekkaa jiirikulmat!

*Kotatsu on japanilainen erikoisvalmisteinen pöytä, joka koostuu pöydän lisäksi, kannen pohjaan kiinnitetystä sähkölämmittimestä sekä futonpeitosta. Pöytää käytetään usein talvisin ja sen tarkoitus on lämmittää kodin asukkaita, sillä talvisin Japanilaisissa kodeissa on usein kylmä. Pöydän ympärille keräännytään, jalat asetetaan pöydän ja peiton alle, jolloin ne pysyvät lämpiminä.

Toivottavasti saitte ideoita ja inspiraatiota seuraavaan sisustusprojektiin. Seuraavan artikkelin aihe on ”Bongo Bong”.

Terveisin,

Paula Tornberg, sisustusarkkitehti Modeo

P.s: Mistä sinä haluaisit lukea seuraavan kerran? Kerro meille ja kokoamme parhaimmat sisällöt yhteen!

Kuvat: &Tradition, New works, Norr11, Alki, Ferm Living, Secto, Mater, Normann Copenhagen, Lintex Offset, Viccarbe, Sancal, Softrend, Gärsnäs, Softline, Muuto, Woud, Mdd, Satellite, Choice, Menu, Arper, Ondarreta

Lue lisää Paula Tornbergin inspiroivia sisustusartikkeleita.

Tutustu artikkeleihin