Kierrätettyä ja kestävää

Coca-Cola pulloja, kalaverkkoa, kahvinpuruja ja riisinjyvän kuorta.
Sisustusartikkeli Kierrätettyä ja kestävää
Sisustusartikkeli Kierrätettyä ja kestävää

Luet juuri uutta artikkelisarjaamme, jonka sisältöä koostaa Modeon sisustusarkkitehti Paula Tornberg. Julkaisemme juttuja uutuuksista ja mielenkiintoisista kalusteistamme sekä teemoitamme sisällöt johonkin pinnalla olevaan. Tarkoitus on pitää linja inspiroivana, kevyenä, yllätyksellisenä sekä helposti lähestyttävänä. Eniten haluamme antaa uusia katselukulmia sisustusalan ammattilaisille sekä sisustuksesta kiinnostuneille. Kaikki jutuissa esillä olevat tuotteet ovat edustamiemme tuotemerkkien taidonnäytteitä, joten mikäli kiinnostuit, otathan yhteyttä suoraan Modeon myyntiin tai suunnittelijaamme Paulaan :)

Tätä tekstiä työstin poikkeuksellisen pitkään ja osissa. Niinpä se on poiketen aiemmista artikkeleistani aika reilusti asiapitoisempi ja pidempi. Sisältö on itselleni hyvin tärkeä ja lähellä arkipäivää sekä omia valintoja. Aiheesta on tullut myös useampi toive, joten otin sen mielellään työn alle. Tällä kertaa olen siis keskittynyt kierrätettyyn ja kierrätettävään.

Minulla oli jo heti mielessä muutama helppo tuote, joista halusin artikkeliini kirjoittaa. Yksi näistä tuotteista on Emecon Navy -tuoli. Jo pelkästään brändin historian vuoksi tuoli kiinnostaa, mutta myös sen kestävän kehityksen ja materiaalien puolesta. Emeco on tehnyt tuoleja kierrätysmateriaaleista jo yli 75 vuoden ajan. Esimerkiksi Navy -tuoli valmistettiin alun perin kierrätetystä alumiinista, Jenkkien laivastolle ja tänä päivänä samaista tuolia valmistetaan esimerkiksi 111 kappaleesta Coca-Cola-pulloja.

Muovipullot, jotka pääasiassa valmistetaan PET-muovista taipuvat moneen muuhunkin kuin elintarviketeollisuuteen. Materiaali muuntautuu myös moneksi muuksi tuotteeksi, ja sen muoto ja tuntuma voi vaihdella suurestikin. Tästä esimerkkinä Seduksen uutuus Se:mood, jonka runko- ja kuppiväriä (PET) vaihtamalla tuolin ulkonäkö muuttuu. Myös Hayn Nobody on valmistettuu kierrätetystä, prässätystä PET-muovista. Näiden tuolien kupin ulkonäkö muistuttaa villaa tai huopaa, mutta ne ovat itseasiassa PET-muovista prässättyjä. Yksi PET-muovin etuuksista on sen keveys. PET-muovi on myös ”hiljainen”, eli kuten Nobodyssä, sitä siirtämällä tai pinoamalla tuoli ei kolise tai pidä ääntä. Niinpä sitä on käytetty paljon myös akustiikkalevyissä kuten Abstractan Sky Wall -paneeleissa. Abstracta on käyttänyt myös korkkia seinäpaneeleissaan. Tästä esimerkkinä dyynimäinen Sahara.

 

Hauska sattuma kävi, kun sain päämieheltämme, Viccarbelta uutiskirjeen, jossa he ilmoittivat yhteistyöstään vaatemerkki Ecoalfin kanssa. Minulla kun sattuu olemaan heidän untsikkansa. Yhteistyön tarkoituksena on löytää uusia tapoja käyttää kierrätettyjä kankaita ja materiaaleja, joita Ecoalf on kehittänyt. Näitä materiaaleja on kertynyt jo yli 400 ja niissä on hyötykäytetty muun muassa aiemmin mainitsemiani PET-pulloja, merestä kerättyjä kalaverkkoja, kierrätettyjä renkaita, kahvinpuruja (tätä käytetään muuten jo jonkin verran tekstiili- ja kosmetiikkateollisuudessa), kierrätettyä villaa sekä puuvillaa. Viccarben ja Ecoalfin yhteistyö tullaan julkaisemaan tulevana kesänä ja se koostuu ensi alkuun Maarten (esittelyssä viime artikkelissani) sarjan tuoleista, joiden verhoiluissa tullaan käyttämään Ecoalfin kehittämiä kankaita. Viccarbe ja Ecoalf työstävät edelleen ja jatkuvasti yhteistyötään ja heiltä tullaan tulevaisuudessa näkemään uusi mallisto, joka koostuu huonekaluista, jotka voidaan oman elämänkaaren päätteeksi kierrättää myös täysin. Lisää tästä voit käydä lukemassa Viccarben verkkosivuilta.

&Traditionin Rely-tuoli on valmistettu 100% kierrätetystä muovista. Sen suunnittelija Hee Welling käytti jopa vuoden tutkiakseen miten saisi aikaiseksi tuotteen, joka voisi olla täysin kierrätetty. Wellingin kekseliäässä kierrätysprosessissa tuolin mustat kuoret valmistetaan auton sisätiloissa käytetyistä mustista muovipaneeleista. Koska tuolissa käytetyt värilliset muoviosat tarvitsevat lisäksi pohjavärinä toimivia materiaaleja, Welling on kehittänyt erilaisen lähestymistavan teollisuusjätteen hyödyntämiseksi. Kun musta kierrätysjäte on murskattu pieniksi paloiksi värillisen muoviraaka-aineen kanssa, se on valmis ruiskuvalua varten.

Materin Ocean-tuolissa on käytetty merestä kerättyjä kalanverkkoja sekä kierrätettyä, kovaa muovia. Tuolin suunnittelija on Joergen & Nanna Ditzel. Sarjaan kuuluu myös pöytä ja tuotteita on saatavilla kahdessa värissä, mustana ja hiekan värisenä. Materilta löytyy myös toinen sarja, jossa on käytetty vastaavia materiaaleja 98-prosenttisesti ja se on nimeltään ”Nova Sea”.

Nostan usein artikkeleissani meidän Satelliet-brändimme esille. Kaikessa yksinkertaisuudessaan heidän valikoimansa on niin suuri ja kattava, että sieltä on niin helppo valita eri tyyleihin ja aiheisiin liittyviä tuotteita. Tällä kertaa nostan kuitenkin enemmän materiaalin esiin. Satelliet on nimittäin käyttänyt materiaalia nimeltä Resysta. Onko se sinulle tuttu? Kyseessä on materiaali, joka on kehitetty ruuantuotannon ylijäämä materiaalista, riisinkuoresta. Lopullisen materiaalin ulkonäöllä on haettu puun imitaatiota, mutta sen edut ovat vastaavat kuin muovissa. Tosin verraten muoviin, Resysta on 100% kierrätettävissä. Resystaa voidaan käsitellä kuin puuta: leikata, jyrsiä, maalata, hioa ja taivuttaa. Se on UV kestävä, jolloin se ei myöskään haalistu tai harmaannu. Materiaali ei myöskään homehdu tai toimi itiöiden kasvualustana. Materiaali kerätään riisinkasvatuksen sivutuotteena, joten se on ekologinen. Käytetyssä, valmiissa materiaalissa on käytetty 60% riisinjyvän kuorta. Satellietin 2021-malliston tuotteista muun muassa Cloud RND T:issa ja Firenzessä on käytetty resystaa.

Myös kangasvalmistajat ovat tuoneet markkinoille useamman malliston, jotka ovat valmistettu esimerkiksi merestä kerätystä muovijätteestä. Myös valmistusprosessissa ylijäämäksi jääneitä paloja, esim reunahulppioita käytetään uudelleen uusissa kankaissa. Svenssonin Debut on yksi esimerkki tällaisesta kankaasta. Se on valmistettu osakseen (lisänä villa ja viskoosi) kierrätetyn rami -kankaan hulppioista. Reuna kierrätetään, uudelleen keritään langaksi ja värjätään sopivan väriseksi.

Muutama aiheeseen liittyvä käsite:

Komposiitti: kahden tai useamman materiaalien yhdistelmä (esim puu, muovi, keraami, metalli)
PET: pakkausteollisuudessa käytetty polyetyleenitereftalaatti tai polyeteenitereftalaatti

Toivottavasti saitte ideoita ja inspiraatiota seuraavaan sisustusprojektiin. Seuraavassa artikkelissa valmistaudumme kesään inspiroivilla terassikalusteilla.

Terveisin,

Paula Tornberg, sisustusarkkitehti Modeo

P.s: Mistä sinä haluaisit lukea seuraavan kerran? Kerro meille ja kokoamme parhaimmat sisällöt yhteen!

Kuvat: Viccarbe, Sedus, Hay, Satelliet, Svensson, Abstracta, &Tradition, Mater.

Lue lisää Paula Tornbergin inspiroivia sisustusartikkeleita.

Tutustu artikkeleihin