Modeo jatkaa mäkihypyn maajoukkueiden pääkumppanina - Yhteinen missio yhdistää haastavina aikoina

Modeo jatkaa Suomen mäkihyppymaajoukkueen pääyhteistyökumppanina tulevana kautena 2021-2022.

Modeo jatkaa Suomen mäkihyppymaajoukkueen pääyhteistyökumppanina tulevana kautena. Neuvotteluiden jälkeen Modeo ja Hiihtoliitto ovat päättäneet jatkaa vuonna 2018 alkanutta hyvää yhteistyötä myös kaudelle 2021-2022. ”Hiihtoliitolla ja Modeolla on selkeä yhteinen arvopohja sekä missio, jota tahdomme yhdessä rakentaa.” kertoo Modeon myyntijohtaja Mika Järvinen. ”Vaikka mäkihyppymaajoukkue ei ole viime vuosina yltänyt arvokisasijoille, on Modeon ja Hiihtoliiton yhteistyön lähtökohta on aina ollut etenkin nuorten, lahjakkaiden suomalaisten mäkihyppääjien tukeminen urallaan. Lisäksi haluamme omalta osaltamme nostaa mäkihypyn arvostusta takaisin sille kuuluvalle tasolle. Uskomme, että hyvällä yhteistyöllä pääsemme askel kerrallaan kohti parempia suorituksia ja kisamenestyksiä” Järvinen summaa.

”Vahvan kumppanuuden jatkaminen Modeon kanssa on meille erittäin mieluinen lopputulos, sillä pitkäjänteinen yhteistyö on tähänkin asti ollut molempien osapuolten tavoite ja tälle pohjalle on hienoa rakentaa yhdessä lisää.”, kommentoi Hiihtoliiton kaupallinen johtaja Jari-Pekka Jouppi.

Työympäristöratkaisuihin ja toimitilakalusteisiin erikoistunut Modeo aloitti Suomen mäkihyppymaajoukkueen pääyhteistyökumppanina näyttävästi kolme vuotta sitten. Yhteistyö on jalkautunut laajasti näkyvyyselementtien kautta maajoukkueiden kypärissä, päähineissä ja asusteissa. Viime kaudesta asti mäkihypyn kansallinen kilpailusarja on muun muassa kantanut nimeä Modeo Cup.

Kiinnostuitko Modeosta? Tutustu ja lue lisää meistä.

Tutustu