Modeon logistiikkatoiminnot siirtyvät Niemi Palveluille

Modeon logistiikkatoiminnot, varastointi sekä jakelu- ja asennustoiminta siirtyvät Niemi Palveluille 1.8.2021 lähtien.

Modeo ja Niemi Palvelut ovat allekirjoittaneet liikkeenluovutussopimuksen. Sopimuksen myötä Modeon logistiikkatoiminnot, varastointi sekä jakelu- ja asennustoiminta siirtyvät Niemi Palveluille 1.8.2021 lähtien. Toimintojen siirtymisen yhteydessä Modeolta siirtyy 20 henkilöä Niemen palvelukseen.

Sopimus mahdollistaa Modeon keskittymisen ydinliiketoimintaansa, kalusteiden maahantuontiin ja niiden myyntiin. ”Modeo pyrkii entistä parempaan ja nopeampaan palveluun asiakkaiden kalustetarpeissa, sekä tarjoamaan asiakkaille entistä laajemmat suunnittelu- ja asiantuntijapalvelut”, Modeon toimitusjohtaja Kimmo Kaarlejärvi taustoittaa. ”Olemme jo nyt yli 200 kansainvälisesti tunnetun brändin maahantuoja, ja jatkossa tulemme tarjoamaan entistä kattavamman kalustemalliston asiakkaiden yksilöllisin tarpeisiin. Lisäksi järjestely varmistaa osaltaan liiketoimintamme kasvua sekä tehostaa logistiikkatoimintojamme”, Kaarlejärvi jatkaa.

Niemi Palvelut toimii jatkossa Modeon logistiikkakumppanina. ”Sopimus vahvistaa Niemen logistiikkapalveluita ja lisää kilpailukykyä. Järjestely vankentaa asemaamme markkinoilla sekä tukee kasvua tuleville vuosille”, Niemi Palveluiden toimitusjohtaja Juha Koskinen kertoo.

Niemi Palvelut Oy on vuonna 1981 perustettu muutto- ja logistiikkapalveluihin erikoistunut palveluyritys. Vuonna 2020 toteutimme 35 000 muuttoa ja 60 000 muuta palveluprojektia ja liikevaihtomme oli 38,6 miljoonaa euroa. Palveluksessamme on lähes 1300 palvelutehtävien erikoisosaajaa. Palvelemme asiakkaitamme valtakunnallisesti. Toimintakeskuksemme sijaitsevat Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Tampereella, Turussa ja Vaasassa. Panostamme toiminnassamme vastuullisuuteen. Autokalustostamme 100 % kulkee fossiilittomasti: biokaasulla, uusiutuvalla dieselillä tai täyssähköllä.

Modeo on vuonna 2005 Helsinkiin perustettu, 100 % suomalainen toimistojen ja julkisten tilojen kalustamiseen sekä kalusteiden maahantuontiin erikoistunut yritys. Liikevaihtomme oli 2020 noin 18 M euroa. Meillä on yhteensä 13 myymälää ympäri Suomen. Olemme yksi valtion Hanselin sekä useiden kaupunkien, muun muassa kaikkien pääkaupunkiseudun kaupunkien sopimustoimittaja. Viime vuosina Modeo on kasvattanut merkittävästi palvelujaan B2B-asiakkaille sekä HoReCa-sektorilla. Lähitulevaisuuden tavoitteemme on olla Suomen merkittävin kansainvälisten merkkibrändien maahantuoja ja jälleenmyyjä.

Kiinnostuitko Modeosta? Tutustu ja lue lisää meistä.

Tutustu