Kansainvälinen innovaatiokeskittymä Salossa, Salo IoT Campus, tarjoaa yhteisön ja ympäristön liiketoiminnalle, kehitykselle, koulutukselle ja tieteelle. Kampuksen katon alla työskentelevät sekä IoT-alan suunnannäyttäjät että alojensa huippupalveluyritykset. Vaikuttaviin tiloihin löydettiin toimivat äänieristetyt ratkaisut Silenin palkitusta Space-vetäytymistilamallistosta.
Salo IoT Campus
- Kohde
- Business Park
- Sijainti
- Salo
LÄHTÖKOHDAT
Projekti käynnistyi, kun Salo IoT Campuksen vuokralainen halusi laajentaa suurempiin tiloihin. Uudet tilat remontoitiin asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Tiloihin luotiin ryhmätyöskentelyyn soveltuvia, neljän hengen työhuoneita, ja lisäksi haluttiin toteuttaa ”tila tilassa” -ratkaisuja esimerkiksi yksityisiä puheluita varten. Silen Space -malliston äänieristetyt tilat vastasivatkin hyvin asiakkaan määriteltyihin tarpeisiin: A-luokan äänieristys, korkea laatu ja kustannustehokkuus muodostivat toimivan kokonaisuuden.
Modeon kanssa yhteistyö oli alusta loppuun saumatonta.
Atte Köykkä, toimitusjohtaja, Salo IoT Campus
Vuokralaisen uudet isommat asiakastilat oli juuri uudistettu heidän toiveidensa mukaan ja suunnittelusta vastasi Salo IoT Campus kiinteistön omistajana yhdessä asiakkaan kanssa. Yleisiin tiloihin ja käytäville asennettiin kolme Silen Space 1 -puhelinkoppia nopeita puheluita varten. Ryhmähuoneisiin puolestaan sijoitettiin kaksitoista Silen Space 1.5 -työpistemallia, jotka lisäävät yksityisyyttä ja tukevat keskittymistä sekä kopin käyttäjälle että sen ulkopuolella työskenteleville.
Näiden tilojen lisäksi kampuksen co-working-tiloihin asennettiin kaksi Silen Space 2 neuvottelutilaa, joita asiakkaiden on mahdollista käyttää aina tarvittaessa.
LOPPUTULOS
Silen Space -vetäytymistilat toimitettiin vuokralaisen uusiin tiloihin keväällä 2026, ennen tilojen luovutusta. Prosessissa huomioitiinkin tarkkaan asiakkaan aikataulut sekä vetäytymistilojen toimitusaika ja nämä sovitettiin hienosti yhteen.
Salo IoT Campuksen co-working-tiloihin sijoitetut Silen Space 2 -neuvottelutilat ovat olleet ahkerassa käytössä, ja ne on koettu käytännöllisiksi, arjen työskentelyä tukeviksi ratkaisuiksi.
Salo IoT Campuksen toimitusjohtaja Atte Köykkä kommentoi projektia seuraavasti:
”Modeon kanssa yhteistyö oli alusta loppuun saumatonta. Meille on tärkeää, että kumppanimme ovat luotettavia, sovituista aikatauluista pidetään kiinni ja projektin etenemisestä viestitään aktiivisesti koko matkan ajan. Toimitus toteutui suunnitellusti, ja arvostimme erityisesti sitä, että myös asennuksen jälkeen varmistettiin kaiken olevan kunnossa ja tilojen vastaavan odotuksiamme. Lopputulos on laadukas ja tukee erinomaisesti käyttäjiemme päivittäistä työskentelyä.”
Kiinnostuitko Modeon palveluista tai tuotevalikoimasta?